Froneri

Pingviini brändiuudistus

Toteutimme rakastetulle klassikolle brändiuudistuksen, joka toi Pingviinin takaisin juurilleen tai pikemminkin räpylöilleen. Uudistus ulottui laajasti esimerkiksi pakkauksista kuvamaailmaan ja Tone of Voicesta jäätelökioskeihin. Jopa Pingviinin logo sai kirjaimellisesti uutta ilmettä.

Pingviini on aina puhunut sen puolesta, että kiltteydessä on voimaa. Pingviini uskoo pieniin tekoihin ja sanoihin, jotka saavat hyvälle tuulelle niin tutun kuin tuntemattoman. Jo pelkkä litrasen paketti toimii merkkinä rientää sankoin joukoin paikalle, lopettaa kiukuttelu ja korvata se hymyllä.

Pingviinin kuvamaailma on hyväntuulinen, leikkisä, herkullinen ja aito. Kuvissa esitetään aina aitoja tuotteita ja raaka-aineita, joiden epätäydellisyyttä ei silotella liikaa.

Pakkausuudistuksen kärkenä oli herkullisuuden ja varianttien erottuvuuden vahvistaminen. Pingviini-logon sininen väri muutettiin valokuvaksi makuvariantin raaka-aineista. Logoon tuotiin lisää brändipersoonaa luomalla Pingviinille uusia hauskoja ilmeitä. Brändikuviin valittiin kuvakonsepti, joka viestii oivaltavasti jäätelön hyvää tekevästä voimasta. Brändiuudistuksen myötä Pingviini näyttäytyy yhtenäisenä, helposti lähestyttävänä ja modernina.

Tone of Voicessa heijastuu brändin identiteetti on tapa puhua ja puhutella. Se käsittää sekä kirjoitetun että visuaalisen kommunikaation. Pingviinin äänensävyn voi kiteyttää kolmeen kulmakiveen: aurinkoisuus, avoimuus ja aitous. Ne takaavat viestin välittymisen pingviinimäisellä tavalla.

Haluatko kuulla casesta lisää?

Minna Järvenpää

minna.jarvenpaa@n2.fi

050 395 6133