Kotipizza

Pizzalaatikko

Enemmän kuin uusi pizzalaatikko.

Lähtötilanne

Kotipizza-ravintoloista lähtee vuosittain ulos yli 7 miljoonaa pizzalaatikkoa. Niinpä pizzalaatikko on varsinaisen tehtävänsä lisäksi merkittävä viestintäkanava Kotipizzalle.

Pizzalaatikon uudistaminen tuli ajankohtaiseksi, kun vuonna 2021 voimaan tullut Kotipizzan uusi strategia ”Hyvien puolella” haluttiin ulottaa myös pizzalaatikkoon. Kääntää katse Kotipizzasta itsestään sen asiakkaisiin ja heidän eloonsa.

Haaste

Kertoa Kotipizzan asiakkaille mieleenjäävästi Kotipizzan vastuullisuudesta, arvoista ja uudesta strategiasta.

Näkemys

Ymmärsimme, että haasteen ratkaisemiseksi ei tänä päivänä riitä pelkkä uusi kuvitus pizzalaatikon kannessa. Niinpä päätimme suunnitella pizzlaatikon, joka uudistuu kokonaisvaltaisemmin kuin vain visuaalisen ilmeen osalta. Pizzalaatikon, jonka parissa viihtyy ja joka osallistaa. Sellaisen, jossa riittää runsaasti tutkittavaa myös pintaa syvemmältä. Passiivisen lukijan sijaan halusimme tehdä Kotipizzan asiakkaasta aktiivisen kokijan. Ja tarjoilla viestit elämyksellisesti, mutta samalla myös helposti.

Fyysiseen pizzalaatikkoon lisätty virtuaalinen ravintola tarjoaa elämyksen, jossa kuluttaja itse on aktiivinen toimija.

Ratkaisu

Pizzalaatikko on oiva kanava Kotipizzan asiakkaan tavoittamiseen. Se on hetki, kun asiakas viettää konkreettisesti aikaa Kotipizza-brändin parissa. Kaikilla on nykyään myös älypuhelimet jatkuvasti käden ulottuvilla. Siten päätimme hyödyntää ratkaisussamme pizzalaatikkoa sekä älypuhelinta ja toimme ensimmäistä kertaa lisätyn todellisuuden pizzalaatikkoon.

Pizzalaatikon kannesta pääsee QR-koodilla laajaan XR-elämykseen eli lisätyn todellisuuden toteutukseen. Puhelimella näytöllä voi liikkua kuvitteellisessa Kotipizza-ravintolassa ja tutustua Kotipizzan vastuullisuustekoihin ja arvoihin elämyksellisesti monesta eri mielenkiintoisesta näkökulmasta. Fyysiseen pizzalaatikkoon lisätty virtuaalinen ravintola tarjoaa elämyksen, jossa kuluttaja itse on aktiivinen toimija. Näin asiat saavat paremman huomioarvon sekä jäävät mieleen.

Haluatko kuulla casesta lisää?

Minna Järvenpää

minna.jarvenpaa@n2.fi

050 395 6133

Lisää töitämme

previous case-button next case-button